 |

Tiukasti tukkaan OSB:ltä
// 22.11.2008
Kempeleen turnauksen ensimmäisen pelin vastustajana oli rakas mutta hankala OSB. Tarmolaisittain erittäin runsasmaalisen pelin alkutahdit iskettiin jo ennen ensimmäisen minuutin täyttymistä, kun Junnu avasi maalitilinsä sarjassa hurjalla alakulmarannarilla OSB:n epäonnistuneen purun jälkeen. Vaikka OSB onnistuikin tasoittamaan pelin neljännellä minuutilla, mentiin ensimmäiset kymmenen minuuttia selvästi OuTan komennossa. Palkintona kovasta väännöstä Antti onnistuikin tekemään 2-1 johtomaalin ylivoimahyökkäyksen päätteeksi. Äärimmäisen harmilliset 20 sekuntia erän viimeisellä minuutilla toivat kuitenkin OSB:lle kaksi maalia OuTan puolustussekoilujen tuloksena. Niinpä erätauolle mentiin 3-2 tappiolla ja vastustajan vanhat mutta kankeat papatkin alkoivat lämmetä palloja tyhjiin latoessaan sen verran että koko loppupeli mentiin tasaisissa merkeissä, eikä OuTan pitkiä painostusjaksoja nähty.
Toisen erän alkupuolella syntyneessä OuTan tasoituksessa oli hiven tarumaista OSB:n tuuria mukana, kun Matin syötöksi tarkoittama rystynäpäisy pysähtyi ensin maalivahdin varusteisiin, mutta löysi lopullisen lepotilansa vasta juuri ja juuri ylitettyään maaliviivan. Vain puolentoista minuutin kuluttua Matti innostui kuitenkin maalistaan liikaa ja joutui palvelemaan kaksiminuuttisen toimitsijoiden juttukaverina. Tätä tilaisuutta OSB ei jättänyt käyttämättä hyväkseen, vaan kävi napauttamassa pallon maaliin. OSB ehti karata jo 5-3 johtoon ennen kuin Kari päätti esitellä miltä se sellainen tilanne näyttää, kun hyökkääjä seisoo samassa paikassa, saa kaksi syöttöä päädystä, vetää suoraan ensimmäisestä syötöstä maalikehikkoon ja suoraan toisesta syötöstä maaliin. Ihan hienoltahan se näytti. Ei korvaamattomalta (kuten esim. kierteinen rannari alakulmaan), mutta hienolta. Tilanne 4-5. Tarmon puolustuksen esitettyä miltä näyttää maalin kulmalle unohdettu vastustaja, joka sutii hattutempun, oli OSB:n etumatka jälleen kaksi maalia. Mutta ei se Karia haitannut, erän loppupuolella syntyi pelin ja kauden toinen maali, tilanne 5-6 siirryttäessä kutkuttavan jännittävään kolmanteen erään.
Kolmas erä, tasainen erä. Tarmon takaa-ajo tuotti muutamia loistavia tasoituspaikkoja, toisaalta OSB:kin sai kokeilla onneaan perin mehukkaista paikoista pariin kertaan. Puolessa välissä erää Kari nappasi kahden maalin lisäksi tutummat kaksi jäähyminuuttia sekä päälle vielä henkilökohtaisen kympin. Tällä kertaa takaiskuilta säästyttiin. Aikalisä, maalivahdittomuus tai edes epätoivo eivät tuottaneet OuTalle tasoitusta, sen sijaan Göös kävi tekemässä loppulukemat 5-7 13 sekuntia ennen pelin loppua. Tuloksena siis perinteinen tiukka tappio.
<< Takaisin otteluohjelmaan
|

|
|
Warning: main(tapahtumat.inc) [function.main]: failed to open stream: No such file or directory in /home/ouluntar/public_html/salibandy/ottelut_osb1-2008-2009.php on line 162
Warning: main(tapahtumat.inc) [function.main]: failed to open stream: No such file or directory in /home/ouluntar/public_html/salibandy/ottelut_osb1-2008-2009.php on line 162
Warning: main(tapahtumat.inc) [function.main]: failed to open stream: No such file or directory in /home/ouluntar/public_html/salibandy/ottelut_osb1-2008-2009.php on line 162
Fatal error: main() [function.require]: Failed opening required 'tapahtumat.inc' (include_path='/usr/lib/php:/usr/local/php4/lib/php:.:/usr/php4/lib/php') in /home/ouluntar/public_html/salibandy/ottelut_osb1-2008-2009.php on line 162
|