 |

NSB masensi Tarmon viime minuutilla
// 8.1.2007
Tarmon kesken jääneet loppukirit saivat jatkoa lauantain jälkimmäisessä ottelussa rovaniemeläistä Napapiirin Salibandya vastaan. Tasaisen väännön ratkaisua saatiin jännittää viime minuutille saakka, mutta summerin soitua pisteet pakattiin ennakkosuosikin kapsäkkeihin pohjoiseen kiikutettaviksi.
Tarmo aloitti ottelun vahvalla liikkeellä siirtyen ripeähkösti 1–0-johtoon Jounin viimeistellessä. Myös NSB:lle siunaantui muutamia hyviä maalintekotilanteita, ja hyödynsi niistä yhden tehotonta ylivoimaansa seuranneessa vaihdossa. Edelleen seuraavassa vaihdossa Hude neppasi ilmapallon rystyltä verkkoon ja kahta minuuttia myöhemmin Kari siirsi Tarmon jo 3–1-johtoon. Ottelu vaikutti jo olevan pirteän Tarmon hanskassa, mutta onnistumisia seurasi hienoinen herpaantuminen, jonka vastustaja hyödynsi kaventamalla erän lopulla taukoluvuiksi 3–2.
Toiseen erään asteli naksausta ryhdikkäämpi NSB, joka herätteli punapaitoja tulemalla erän alkuminuuteilla tasoihin ja siirtymällä hetkeä myöhemmin kolmessatoista sekunnissa jo kahden maalin karkumatkalle. Erän loppupuolella Jouni jatkoi snaipperin tointaan iskemällä jo päivän viidennen osumansa ja kaventaen ottelun erätauolle mentäessä neljään viiteen.
Kolmannessa erässä peli aaltoili edelleen iloisena päästä toiseen, ja kummallakin joukkueella oli tilanteensa. Erän puolivälissä menneen kauden tehokaksikko Harri ja Hämy toi Tarmon tasoihin ensin mainitun viimeistellessä. NSB karkasi jälleen johtoon runsasta minuuttia myöhemmin. Ottelun lopulla erinäisiä viittoja sovitteli ylleen Mika, joka toi ensin joukkueensa ilmeisesti pakkipariltaan Siurulta omaksutuin ottein vielä mukaan taistelemaan sarjapisteistä, mutta otti viimeisen minuutin alkajaisiksi kohtalokkaaksi osoittautuneen rangaistuksen. Seuranneella NSB-ylivoimalla laidan tuntumaan vapaaksi unohtunut vastustajan hyökkääjä sivalsi nimittäin vapaalyönnin suoraan syötöstä Tarmo-verkkoon, ja vapautti napapiiriläiset juhlimaan täyttä pistepottiaan.
Tarmon oli näin poistuminen Oulunsalon turnauksesta kaksi karvasta tappiota niskassaan. Viikonlopun vastustajat olivat toki etukäteen arvoituna otteluihin hienoisia ennakkosuosikkeja, mutta ilman ajoittaisia notkahduksia sarjataulukko olisi saattanut näyttää turnauksen jäljiltä tarmolaisittain myös aivan toiselta. Nyt joukkue luiskahti sarjan seitsemännelle sijalle SC Haapajärveltä täydet pisteet pokanneen KeKin rynnittyä pisteen mitalla Tarmon edelle. Kinkkuloman ja loppiaisen jälkeen pelattavassa turnauksessa vastaan astelee Puolangan Ryhdin lisäksi jälleen NSB, jolta toivon mukaan pystytään hakemaan paikkausta syyskauden kolhuihin.
Ottelun kulku
Tarmon kokoonpano
Antti Mikkonen
Harri Karppinen
Anssi Pietilä
|
Teemu Tikkanen
Mikko Hämäläinen
Ismo Laitinen
|
Jouni Määttä
Kari Koivikko
Timo Huttunen
|
Markus Neuvonen
Markus Siurumaa
|
Kimmo Kääriäinen
Mika Paassilta
|
Kimmo Pulkkinen
Joonas Laru
|
<< Takaisin otteluohjelmaan
|

|
|
Warning: main(tapahtumat.inc) [function.main]: failed to open stream: No such file or directory in /home/ouluntar/public_html/salibandy/ottelut_nsb09122006.php on line 349
Warning: main(tapahtumat.inc) [function.main]: failed to open stream: No such file or directory in /home/ouluntar/public_html/salibandy/ottelut_nsb09122006.php on line 349
Warning: main(tapahtumat.inc) [function.main]: failed to open stream: No such file or directory in /home/ouluntar/public_html/salibandy/ottelut_nsb09122006.php on line 349
Fatal error: main() [function.require]: Failed opening required 'tapahtumat.inc' (include_path='/usr/lib/php:/usr/local/php4/lib/php:.:/usr/php4/lib/php') in /home/ouluntar/public_html/salibandy/ottelut_nsb09122006.php on line 349
|