Cuptaipaleen päätös   //   7.9.2008

Neljäs ja varmuudella viimeinen cupin peli jätti vain vähän kerrottavaa jälkipolville. Merkityksetön peli väsynyttä ryyppyjengiä vastaan ei sytyttänyt oikein ketään loisteliaisiin suorituksiin. Ottelun juoni oli koko pelin sama, Tarmo syöttelee palloa hiljalleen vastustajan kenttäpuoliskolla puolustusviisikon ollessa sumpussa oman maalin edessä. Vastustajan ainoat juoksuaskeleet nähtiin purkupallon perään juostessa.

Ensimmäisessä erässä Tarmo sai vain kerran päätettyä pyörittelynsä maaliin. Seitsemännellä minuutilla Harri sijoitti maalin takaa tulleen pallon lähietäisyydeltä alakulmaan. Yhdeksän sekunnin kuluttua peli oli 1–1, kun vastustaja pääsi vetämään laidasta heppoisen puolustuksen jälkeen. 1–2 tappioasemaan Tarmo taivutettiin rangaistuslaukauksella. Pallon ylittäessä maaliviivan Jonttu oli parin metrin päässä liukumassa väärään suuntaan.

Toista erää jatkettiin aivan yhtä laiskoissa merkeissä. Ehtipä vastustaja siirtyä jo 1–3 johtoonkin saaden hymyn katoamaan urheimpienkin tarmolaisten kasvoilta. Erän ainoasta Tarmon maalista vastasi Tiki pistämällä pallon yläkulmaan pari minuuttia takaiskumaalin jälkeen. Erätauolle 2–3 tappiolla.

Kolmannen erän ensimmäisen viisi minuuttia meni edelleen varsin hapokkaasti Tarmon kannalta. Mutta sitten alkoi jo löytyä yrittämisen iloa rentoutta omaan peliin. Ainakin riittävästi tällaiseen peliin. Antti tasoittikin pelin puolustussumpun keskustaan syntyneestä tilasta kun puolet erästä oli vielä pelaamatta. Kertaalleen vastustaja pääsi vielä johtoon onnekkaalla vaparipompulla, mutta Tarmon hymy ei ollut enää hyydytettävissä. Viimeisen viiden minuutin aikana Tarmo iski kolme maalia ja saalisti itselleen toisen Suomen cup voiton melkoisen höntsäpelin päätteeksi.


Ottelun kulku

Aika Tekijä Syöttäjä tai rang. syy
6.16 Harri Karppinen Teemu Tikkanen 1 - 0
6.25 Vastustaja   1 - 1
13.28 Vastustaja   1 - 2 rl
24.04 Vastustaja   1 - 3
26.28 Teemu Tikkanen   2 - 3
35.07 Vastustaja mailan nostaminen 2 min
37.48 Antti Mikkonen Mikko Hämäläinen 3 - 3
39.04 Vastustaja   3 - 4
39.59 Markus Siurumaa Kari Koivikko 4 - 4
42.25 Mikko Hämäläinen Antti Mikkonen 5 - 4
44.28 Teemu Tikkanen Mika Paassilta 6 - 4


<< Takaisin otteluohjelmaan



Warning: main(tapahtumat.inc) [function.main]: failed to open stream: No such file or directory in /home/ouluntar/public_html/salibandy/ottelut_kaatajat2008cup.php on line 262

Warning: main(tapahtumat.inc) [function.main]: failed to open stream: No such file or directory in /home/ouluntar/public_html/salibandy/ottelut_kaatajat2008cup.php on line 262

Warning: main(tapahtumat.inc) [function.main]: failed to open stream: No such file or directory in /home/ouluntar/public_html/salibandy/ottelut_kaatajat2008cup.php on line 262

Fatal error: main() [function.require]: Failed opening required 'tapahtumat.inc' (include_path='/usr/lib/php:/usr/local/php4/lib/php:.:/usr/php4/lib/php') in /home/ouluntar/public_html/salibandy/ottelut_kaatajat2008cup.php on line 262