OSB vielä vastahyökkäyksen verran edellä   //   18.10.2006

Tarmon ja OSB:n välinen neljän erän maali-iloittelu päättyi OSB:n voittoon numeroin 8-9. Tarmo oli aika ajoin vaikeuksissa isojen ja taitavien OSB-hyökkääjien kanssa, mutta pystyi tällä kertaa hyödyntämään myös osan omista maalipaikoistaan.

Ottelu eteni vauhdikkain vuorovedoin. OSB siirtyi rivakkaan tahtiin 2 - 0-johtoon OuTan puolustuksenkin avustuksella ja hallitsi ottelun alkua. Tarmo sai kuitenkin ottelunsyrjästä hiljalleen otetta, ja varsinaiseksi maalinsylkijäksi osoittautumassa oleva Jouni ennätti kaventaa ennen sekavan ensimmäisen erän loppua.

Toisessa erässä Tarmon onnistui ajoittaisista OSB-vyörytyksistä huolimatta ottaa ottelun ohjat käsiinsä. Pallo liikkui liukkaasti ja kulmaväännöistä poistuttiin pallon kera. Tappioasema käännettiin jo 5 - 3-johdoksi. Erityismaininnan ansaitsee Siurun näyttävä pujottelu läpi kentän ja seuranneen puolittaisen läpiajon kylmä viimeistely. Hyvä vaihe ei kuitenkaan kantanut erätauolle saakka, vaan erän loppupuoliskolla OSB päästettiin parilla karkeahkolla virheellä tasoittamaan numerot.

Jos oli toinen erä kotijoukkueen hallussa, vei OSB kolmannen sitäkin selkeämmin. Tarmon puolustuspeli ei ottelun kuluessa lopultakaan loksahtanut aivan kohdalleen, ja vastustajan korkea karvaus tuotti jatkuvasti vaikeuksia pelin avaamisessa. OSB nakkeli tuttuun tapaan maaleja sieltä sun täältä, maasta, ilmasta ja vastahyökkäyksistä. Osaa maaleista olisi malttamaton saattanut tuurimaaleiksikin luonnehtia, mutta kaivettuaan niitä tällä ja menneilläkin kausilla joitain kymmeniä omasta verkostaan, lienee Tarmon syytä antaa vastustajalle tunnustusta tämän tehokkaasta maalinedus- ja vastahyökkäyspelistä. Kääntäen omaan keskialueen peliin ja maalinedusvääntöihin on syytä kiinnittää vastakin huomiota. Tarmon onnistui vielä kaventaa kolmen erän luvuiksi 9-6.

Neljännessä ja ratkaisevassa erässä alkoi vierasjoukkueen karvaus hiipua ja toinen maalivahdeistaankin joutui ojentamaan miesvajauksesta kärsineen joukkueen ketjukokoonpanoille avustavan sorkkansa. Tarmo jatkoi vilttiketjuun saakka yltäneellä materiaalinleveydellään ottelun loppuun saakka samalla temmolla niistäen jatkoerässä vielä pari kavennusmaalia. Tasoitukseen ei aika pyörityksestä huolimatta riittänyt, ja OSB juhli tälläkin kertaa voittoa.


Illan tehoja

Jouni 3+1
Mika 2+0
Antti 0+2
Siuru 1+0
Kärä 1+0
Junnu 1+0
Tiki 0+1
Juho 0+1


Lue myös vierasjoukkueen näkemys ottelun kulusta.

<< Takaisin otteluohjelmaan



Warning: main(tapahtumat.inc) [function.main]: failed to open stream: No such file or directory in /home/ouluntar/public_html/salibandy/harkkapeli_osb_17102006.php on line 207

Warning: main(tapahtumat.inc) [function.main]: failed to open stream: No such file or directory in /home/ouluntar/public_html/salibandy/harkkapeli_osb_17102006.php on line 207

Warning: main(tapahtumat.inc) [function.main]: failed to open stream: No such file or directory in /home/ouluntar/public_html/salibandy/harkkapeli_osb_17102006.php on line 207

Fatal error: main() [function.require]: Failed opening required 'tapahtumat.inc' (include_path='/usr/lib/php:/usr/local/php4/lib/php:.:/usr/php4/lib/php') in /home/ouluntar/public_html/salibandy/harkkapeli_osb_17102006.php on line 207