KuMeSa 2 - 1 OuTa & OuTa 3 - 4 PudU   //   11.12.2005

Tarmon nousukiito muuttui syöksykierteeksi tammikuisessa Kajaanissa. Ensimmäisessä pelissä KuMeSa puolusti Tarmon lähes nollille –loppulukemat 1-2. Toisen pelin PuDu ratkaisi kahdeksassa minuutissa –loppulukemat 3-4.

Välttääkseen viimekertaisen pistemenetyksen Tarmo matkusti Kajaaniin ajoissa. Koko joukkue oli paikalla jo 1h 20min ennen ensimmäisen pelin alkua! Varmaankin ennätys Tarmon historiassa? Tästä lähes puolestatoista tunnista käytettiin puoli tuntia hankifutikseen –ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Lopulta futis oli parasta mitä reissulla oli tarjottavana.

Ensimmäisen pelin ensimmäinen erä antoi jo osviittaa tulevasta. Tarmo pyöritti palloa totutun vahvasti alarotaatiossa ja vastustajan kulmissa, mutta maalipaikkoihin pääseminen tuotti ongelmia alusta alkaen. Joko KuMeSa ohjasi pelin kulmiin tai Tarmo hakeutui itse kulmiin pyörimään? KuMeSan vahva puolustus pohjusti nopeiden ja taitavien hyökkääjien vastahyökkäyksiä, jotka suuntautuivat määrätietoisesti Tarmon maalia kohden puhkoen välillä jopa puolustuksen keskuksen. (Epä)onneksi tilannenopeus oli usein liikaa myös hyökkääjille, eikä pallo tahtonut pysyä lavassa viimeistelyn hetkillä.

Maalien tehtailu aloitettiin toisessa erässä KuMeSan toimesta. Kari-Pekka Leppänen toimitti pallon vasempaan laitaan, jonne Lassi Hämäläinen oli unohdettu ilman vartiointia. Hämäläisen lavasta pallo siirtyi nopeasti maalivahdin kypärän ja tolpan kautta yläkulmaan. Maalia seurasi totutusti maalin tehneen joukkueen virtapiikki, joka realisoitui liikkeen lisääntymisenä ja siirtymisenä hetkeksi kahden miehen varmistamattomaan karvaukseen takalaidasta saakka. Tarmo selvitti tämän innostuksen ja otti pallon uudelleen hallintaansa. Erän lopussa Tarmo onnistui tasoittamaan kunnon räkämaalilla. Miekkailun lopuksi pallo pomppi maaliin Hämyn lavasta. Syöttäjäksi merkittiin Tarmon kuhmolainen -Harri K. Loppulukemat ohjasi KuMeSan Leppänen Tarmon maalin edestä kolmannessa erässä.

Tuomareiden mielestä peli oli erittäin siisti, eikä pelissä tarvittu yhtään jäähyä. Yleisesti ottaen pelissä rikottiin erittäin vähän –ainakin jos tarkastelee puhallettujen vapaalyöntien määrää. Tarmo hallitsi palloa varmaankin 70% peliajasta, mutta hävisi maalipaikat noin sata-nolla, joten voitto taisi mennä oikeaan ”kaupunkiin”.

Toisessa pelissä vastaan asettui Pudasjärvi, jonka Tarmo oli löylyttänyt heidän omassa kotiturnauksessaan lukemin 4-8. Valitettavasti historia ei toistanut itseään, vaan PudU hankkiutui halvan oloisesti 3-0 johtoon jo seitsemässä ja puolessa minuutissa. Ensimmäisen ja toisen maalin laukoi Jaakko Juusola. Syöttäjinä kunnostautuivat Marko Taivalkoski ja Heikki Harju. Kolmannen maalin ohjasi takakulmalta Harju.

Maalit sytyttivät viimeisetkin Tarmolaiset, ja jo hereillä olleet nostivat profiiliaan vaisun KuMeSa pelin jälkeen. Liike lisääntyi ja maalinälkä kasvoi. Hyökkäyksiä pyrittiin päättämään suoraviivaisemmin vastustajan maalia kohti. Tämä tuotti tulosta heti toisen erän alussa Kari K:n kaventaessa Hämyn syötöstä. Valitettavasti PudUn Taivalkoski teki pian helpohkon voittomaalin. Tarmon selkäranka ei kuitenkaan napsahtanut missään vaiheessa, vaan viisi sekuntia PudUn voittomaalin jälkeen purjehti Hämy Harri K:n syötöstä maalintekoon.

Tarmon tuomarilinjaa tunnusteleva pelityyli aiheutti pientä kuumenemista PudUn pelaajissa, ja ajassa 40.18 Olli Rääpysjärvi sai kahden minuutin jäähyn estämisestä. Taistelupari Harri K-Hämy rankaisikin PudUa hölmöilystä 22 sekuntia ennen jäähyn päättymistä. Tämän jälkeen Tarmo ei saanut enää riittävän hyvää maalipaikkaa pelin tasoittamiseksi, joten pisteet Pudasjärvelle.


<< Takaisin otteluohjelmaan



Warning: main(tapahtumat.inc) [function.main]: failed to open stream: No such file or directory in /home/ouluntar/public_html/salibandy/20050701kumesapudu.php on line 168

Warning: main(tapahtumat.inc) [function.main]: failed to open stream: No such file or directory in /home/ouluntar/public_html/salibandy/20050701kumesapudu.php on line 168

Warning: main(tapahtumat.inc) [function.main]: failed to open stream: No such file or directory in /home/ouluntar/public_html/salibandy/20050701kumesapudu.php on line 168

Fatal error: main() [function.require]: Failed opening required 'tapahtumat.inc' (include_path='/usr/lib/php:/usr/local/php4/lib/php:.:/usr/php4/lib/php') in /home/ouluntar/public_html/salibandy/20050701kumesapudu.php on line 168